31.8.2013


Siellä ne ovat jo tovin olleet rinnastusten tyttären huoneessa. Muotokuvamme siis. Aikani tyttäremme muotokuvaa korjailinkin. Nyt saa kelvata. Kuvissa olen pyrkinyt toteuttamaan ajatusta: valo on väriä ja varjo on väriä. Silloin valokohtien ei tarvitse olla valkoisia eikä varjojen likaisia/tummia. Värin valööri (eli tummuusaste) voi varjo- ja valokohdissa olla hyvinkin sama. Värin lämpötilalla on enemmänkin merkitystä. Meniköhän yli? :) Miehen ja minun kuvat olen maalannut ensimmäisen luokan luokkakuvasta jo muutamia vuosia sitten, tytär on ollut mallina nyt 5-vuotiaana. Minun ja tyttären työt maalasin öljyväreillä, miehen kuvan akryylilla. Lähemmässä tarkastelussa pinnan eron huomaa hitusen selvemmin. Hauska ja opettavainen, vaikkakin hikeä vaatinut projekti. Se, että jonkun asian saa valmiiksi, tuo mielihyvää. Ja yleensä, mitä kauemmin se on ottanut aikaa, sen paremmalta se tuntuu.      

27.8.2013

Kesä vain jatkuu ja pelargoniat pistävät parastaan. Sopii mulle. Kaikki auringonsäteet pitää kerätä, kun valoa vielä riittää. Pyykit,kaappien siivoukset ja muut sisätyöt odottakoon. Me istuskellaan terassilla, piirrellään, tallustellaan avojaloin nurmikolla tai painutaan ämpäreinemme metsään. Näinä kenties viimeisinä hellepäivinä tästä lämmöstä nauttii niin. Sienireissutkin ovat tuottaneet jo tulosta. Tatit upposivat osittain muihin suihin. Jes!

Eikö ole muuten hauska idea laittaa pieni istutusalue terassille? Arkkitehtimme sitä aikanaan ehdotti ja mieleinen on ratkaisu ollut.      



 

21.8.2013

"Lapikkaita" on tilattu useaan otteeseen A2 koossa. Nyt sitä saa suurempana. En ole itsekään ehtinyt vielä kehyksiä tuolle koolle etsiä, mutta varmasti löytyy. Mallailin julistetta makkarin seinälle. Näyttää tuossa leveän parisängyn päällä jotenkin pienemmältä, mitä todellisuudessa on. Leveillä paspiksilla ja ohuella kehyksellä olisi mielenkiintoista kokeilla. Voisi sopia aika hyvin.



 

19.8.2013


Sienten maku jakaa varmasti mielipiteitä. Minä pidän niistä. Olen oppinut syömään erilaisia sieniä lapsuudessa. Voi se tuoksu, mikä syksyllä koulusta tullessa tulvahti ovelta vastaan. Tatteja ja haperoita palasina, voita, suolaa ja sipulia pannulla. Ihan sellasenaan, ei se kermaakaan kaipaa. Ei paljon parempaa makunautintoa ole. Tuon mielikuvan muistaessani lompsin innoissani metsään perheelle iltapalaa hakemaan. Tatteja ei vielä näkynyt, mutta haperoita sitäkin enemmän. Hämmästyksekseni sain syödä kaiken itse. Kenellekkään muulle se ei ollut sitä suurinta herkkua. Ehkä mies ei vielä luottanut aloittelevan sienestäjän taitoihin. Kyllä minusta vielä pätevä sienestäjä tulee ja herkkuni aikanaan joudun jakamaan. Sanokaa minun sanoneen! 

17.8.2013


"Juhlat" ja "Lahja" löytyvät korttikaupasta uusimpina. :):) Korttikoko A6. Hauskaa iltaa!


14.8.2013

 

Tänä kesänä piha on edennyt harppauksen eteenpäin. Kiitos ahkeran mieheni. Pihakeveyksiä on väännetty selkä vääränä, pihakeinua kasattu ja kuoppaa kaivettu. Uusimpina istutuksina laitoimme jokaiselle perheenjäsenelle oman riippapihlajan. Tykkään, että pihassa on eri muotoisia puita. Nuo sopivat muodoltaan oivasti terijoensalavan ja pylväshaapojen seuraan. Vielä pihassa riittää kuitenkin tekemistä tuleviksikin kesiksi. Seuraavaksi pihaan täytyisi löytää pylväsvalot. Vinkatkaa, jos tiedätte kauniita.


11.8.2013


KESÄMUISTOJA / OSA 2

 

6.8.2013


KESÄMUISTOJA / OSA 1

1.8.2013

Lisään yhden kortin korttikauppaani. Loppukesää vietetään, mutta kummasti se syksy hiipii taiteeseenkin. Kaksi tuoreinta maalaustakin muistuttaa siitä hiljaisesta ja värikkäästä vuodenajasta. Kurssien suunnittelut ja arki alkaa pian pikän kesäloman jälkeen. Tilaukset kulkee taas ajallaan mahdollisimman pian uusiin koteihin. Onneksi hellettä on luvattu viikonlopulle ja ehdin vielä mattolaiturille. Vähintäänkin pesemään muutaman pikkumaton ihan fiiliksen ja mäntysuovan tuoksun vuoksi. Nautitaan ajasta ja valosta!